HelmiAmanda

1.10.2013


Hyvää lokakuuta!

Tänään on lokakuun ensimmäinen. Ajatella, että kolmen kuukauden päästä on jo joulu ohi ja uusivuosikin vietetty. : )

Mikin Ikea-hiiri ei sittenkään kestänyt kovin kauan. Ensimmäisenä iltana lähti hiireltä etutassu, mutta vanut pysyivät sisällä. Tänään lentelivät sitten vanutkin ulos.

Ikean hiiri.

Ikean hiiri.

Piha alkaa olla syyskunnossa. Mansikat eivät ihan ehtineet valmiiksi. : ) Kesän alussa olimme liian myöhään liikkeellä, emmekä saaneet enää mansikantaimia. Kylvimme kuitenkin kesäkuussa mansikoiden siemeniä! Tältä istutuslaatikko näyttää nyt.

Mansikat istutuslaatikossa.

Mansikat istutuslaatikossa.

Eipä ehtineet mansikat ihan kypsymään. Osa on jo osittain punaisia, mutta siihen se sitten jääkin. Saapa nähdä, tuleeko ensi kesänä mansikkaa. : )

Mansikat

Mansikat

Hyvää syksyä!

Muista arvonta! Vielä ehtii mukaan!

 

2 vastausta artikkeliin ”Hyvää lokakuuta!

  1. Taru

    Hih, hiiri näyttää lähes samalta kuin meidän kissojen lelut, sen jälkeen kun he ovat murhanneet ne ja tehneet ruumiinavauksen :D Yksikään leluhiiri ei ole vielä selvinnyt :D

    Vastaa
    1. HelmiAmanda Artikkelin kirjoittaja

      Meillä on sama meno. Pehmoeläimet eivät vain pysy ehjinä Mikin käsittelyn jäljiltä. : )

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


+ 7 = kuusitoista